Concreate Urban Art Festival on läpileikkaus kaupunkitaidetta
Kuulin purkutaiteesta ensimmäisen kerran vasta viime kesänä, kun Taiteen kotitalo avasi ovensa Keravalla. Koko nimi purkutaide kuulosti minusta puretusta jätteestä tehdyltä taiteelta, vähän kuin Miina Äkkijyrkän lehmät, mutta kyse olikin ihan muusta: ”Toteutukseen mukaan valitut 94 ammattitaiteilijaa ja taiteen harrastajaa ovat saaneet vapaat kädet omien tilojensa muuntamiseen kokonaisvaltaisiksi taideteoksiksi. Järjestävä taho on pyrkinyt valitsemaan mukaan mahdollisimman laajan kattauksen keskenään erilaisten taiteen tyylilajien edustajia.” (lähde: Purkutaide.com) Toteutus ei ollut edes ensimmäinen Suomessa, mutta aiemmin taidetta oli tehty vain purettavien rakennusten ulkopintoihin.
Uusin purkutaidekohde on Keran hallit Espoossa. Entiseen Inex Partnersin logistiikkakeskukseen on syntynyt jo monenlaista toimintaa, esimerkiksi tennis- ja padelkenttiä ja pienpanimoita. Nyt sen 8-metrisistä seinistä on tullut sisä- ja ulkopuolelta valtava taidenäyttely. Tiloissa toimivan Kera-kollektiivin tavoitteena on tehdä Keran halleista Suomen suurin taidehalli. Kokoa halleilla on lähemmäs satatuhatta neliötä, että koon puolesta tavoitteesta ei varmaan tarvitse tinkiä. Taidehallin kohtalo on kuitenkin jo sinetöity: lähitulevaisuudessa hallit puretaan uuden kaupunkikeskuksen tieltä.







Muraaleja on ilmeisesti ollut ulkoseinissä jo jonkin aikaa, mutta nyt niitä on sisälläkin. Tiloissa on avoinna 40 taiteilijan toteuttama Concreate Urban Art Festival toukokuun loppupuolelle asti. Taidetta on kolmessa eri tilassa: Itähallissa, jossa maalaukset kiertävät seiniä (valtavan tilan keskiosa on täynnä erilaisia pelikenttiä, ja pallon mätkiminen ja pelaajien ähkiminen tuovat oman lisänsä taidekokemukseen), entisessä lähettämössä ja lähettämön yläkerran konttoritiloissa. Myös kellarikerroksen sosiaalitilat ovat saaneet uutta väriä. Sosiaalitiloissa kulkiessa olo oli kuin tirkistelijällä: seinillä oli edelleen ohjelappuja entisille työntekijöille, ja taisi siellä olla jonkun työkengätkin, tai ainakin meidän halutaan uskovan niin.





Halleista siirrytään toiseen valtavan sisäpihan kautta. Siellä vastaan tuli Suomessa parikymmentä vuotta asunut mies fillarilla. Kertoi olleensa halleilla töissä 16 vuotta ja kaksi päivää. Muisti päivämäärät tarkkaan. Halleilla oli hänelle suuri merkitys. Ääni vähän värähti. Oli tarjottu töitä Sipoon uudesta logistiikkakeskuksesta, mutta hän halusi pysyä lähempänä kotia. Oli saanut töitä muualta. Onnellinen loppu.
Lähettämö on nykyään konserttitila, jonka seinillä on myös taidetta. Minulle vaikuttavin suurista seinämaalauksista oli Jesse Pasasen päätyseinän täyttävä scifi-henkinen mustavalkotyö. Viikon jälkeen toisaalta vielä naurattaa Kekkosen kuva ja teksti Tottele. Jonkinlaisesta vaikuttavuudesta voisi kai tässäkin yhteydessä puhua.
Lähettämön yläkerrassa on Konttori, kolmas näyttelytila. Entiset toimistotilat ovat myös taiteen valtaamat. Tämä tila tarjosi kiinnostavimmat työt. Hyväntuulisin oli vähän lapsekas suuri maalaus junineen. Oli pakko kuvitella käveleväni raiteilla. Aivan hurjan vaikuttava oli koulukiusaamiseen liittyvä pieni konttorihuone. Se ei ollut visuaalisesti upea, mutta tuntui sielussa. Yhden huoneen ovi on suljettu. Oven takaa kuuluu musiikkia, mutta ulospäin ei arvaa, mitä sisällä on. Poliittisesti se ainakin otti kantaa ja isosti.







Koko mieletön Concreate Urban Art Festival on kävijälle ILMAINEN. Se on avoinna keskiviikosta lauantaihin kello 13 – 20 toukokuun 29. päivään asti. Vappuna ei taidetta pääse katsomaan.
Korona on huomioitu hyvin. Sisälle pääsee seurue kerrallaan, ja välit pidetään pitkinä. Ainakin keskiviikkoiltana puoli seitsemän maissa selvisi hyvin lyhyellä jonottamisella. Sen verran on katsottavaa, että 1,5 tuntia on minusta hyvä varata.

2 Comments
Kiitos tästä vinkistä! Harmillisesti tuo toukokuun loppu nyt tulee tosiaan vastaan uhkaavan nopeasti, olisi mukava ehtiä käymään ihastelemassa tätä.
Ihanaa, Mun Helsingin ensimmäinen kommentti!
Suosittelen vahvasti käymään. Ulkomuraalien uskoisin säilyvän festivaalin päättymisen jälkeenkin, ovathan ne olleetkin siellä jo aikaisemmin, ja halleille pääsee myöhäiseen iltaan asti.