Ilja Repinin suurnäyttely Ateneumissa on vaikuttava
Tätä on odotettu: Ilja Repinin näyttely on vihdoin avautunut Ateneumissa. Sen 140 teosta – maalauksia, piirroksia ja yksi veistos – ovat läpileikkaus Repinin tuotantoon yli 60 vuoden ajalta. Myönnän, etten tuntenut Repinin tuotantoa ennestään. Vain Volgan lautturit oli tuttu kuvista. En ehtinyt edes lukea taustojaan, mutta näyttelytekstit avasivat sekä taiteilijan elämänvaiheita että vaiheita taiteilijana. Päällimmäisenä mieleeni jäi Repin venäläisten kuvaajana ja toisaalta ahkerana vuotokuvamaalarina. Muotokuvia tuotannossaan on yli 300.
Oli ihan hirveä sää: satoi räntää ja mittari näytti kahta astetta lämmintä, tuuli oli hyytävä. Myönnän auliisti, että jos lippuja ei olisi ollut varattuna, olisin jäänyt kotiin lämpimään. Väsyttikin. Ajatus venäläisestä taiteilijasta ei voittanut mitenkään ajatusta sohvasta, torkkupeitosta ja vaikka telkkarista.
Mutta kun astuin ensimmäiseen saliin, näin maagisimman eläissäni näkemäni taulun: sen nimi on Sadko. Repin on saanut sen idean vanhasta samannimisestä tarusta. Maalaus on kuin Disney-sadusta ajalta paljon ennen Disney-satuja. Siinä on maaginen valo, ja se on täynnä yksityiskohtia. Eniten vaikutuin luonnon kuvaamisesta. Vedenalaiseen elämään Repin oli tutustunut Pariisin merimuseossa. En olisi millään malttanut jatkaa matkaa.
On jännä, kuinka voi yllättyä, jos lähtee vaikka juuri näyttelyyn ilman odotuksia. Repin lumosi minut. Osa maalauksista on kuin valokuvia. Ihmisten kasvot, kaikki niiden uurteet ja piirteet, ja kädet: miten joku voi maalata käsiä, jotka ovat aidomman näköisiä kuin omat oikeat käteni. Sanoin joistain maalauksista, että nehän ovat tarkempia kuin minun valokuvani.
Kun maalauksia on näin valtava määrä, myönnän, että jossain vaiheessa keskittyminen vain herpaantuu. Varsinkin venäläisen ylimystön muotokuvia alkoi olla tällaiselle amatöörille liikaa tarkkaan tutkittavaksi. Joten aloin kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin, vaikka siihen miksi kaikilla on epäsiisti parta, miksi vain yksi on siloposki, jolla on amisviikset, ja toisaalta aloin arvailla, minkä alan taiteilija missäkin maalauksessa on. Se oli muuten yllättävän helppoa. Sitten yksi kovin äkäisen näköinen, poliittisesti aktiiviseksi kuvattu nainen kirvoitti museoseuralta kommentin, että voisin alkaa vähentää A-studion katsomista, etten vielä muutu samanlaiseksi. Muotokuvista suloisimpia olivat maalaukset Repinin lapsista, ja heitä muuten piisaisi kahden eri naisen kanssa runsaasti. Ehkä lapsia on muitakin, koska rouva numero kahden kerrottiin olleen käärmeissään Repinin lukuisista ihastuksista.
Jos Sadkoa ei lasketa, pidin eniten maalauksista, joissa on jonkinlainen massakohtaus. Niissä on valtavasti ihmisiä, jokaisella oma persoonansa. Yksi kuuluisimmista, Zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, on hersyvyydessään hurmaava. Ajattele, jos vieläkin kokoonnuttaisiin moiseen puuhaan!
Menin museoon väsyneenä ja nuutuneena, mutta lähdin sieltä mieleltäni virkistyneenä. Ihastuin Repinin taiteeseen aivan hurjasti. Museokorttilaisena saatan mennä uudelleenkin, jos ei muuta niin vain istumaan vartiksi Sadkon eteen.
Koronarajoitusten vuoksi liput pitää varata etukäteen lippu.fistä, ja ne näyttävät tehneen hyvin kauppansa. Tällä hetkellä niitä on saatavilla vasta heinäkuulle. Olin sanoa, että kunpa koronarajoituksia alettaisiin lieventää ja näyttelyyn pääsisi kerralla enemmän katsojia, mutta minusta porukkaa oli nytkin liikaa, eli turvavälejä ei ollut mahdollista pitää. On siis toivottava ennemmin koko taudin katoamista.
No Comment